sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Rauhallista joulunodotusta ja menestyksekästä Uutta Vuotta 2016

Rauhaisaa joulunaikaa ja onnellista uutta vuotta kaikille nykyisille ja entisille kyläläisille ja Laakkolan tapahtumissa järjestäjinä ja muuten mukana olleille!


toivottaa Laakkolan Kyläyhdistys

maanantai 3. elokuuta 2015

Elokuinen musiikkitapahtuma Laakkolassa

Elokuun ensimmäisen päivän iltana vietettiin taas musiikkitapahtumaa Laakkolassa ja sateesta huolimatta paikalla oli innokasta musiikkikansaa ihan mukavasti. Kiitos mukavasta illasta kaikille konserttiin osallistuneille ja sitä järjestämässä olleille!

Kuvien oikeudet: Heidi Kaartinen, 2015.

 

 
 
 
 
 

Elämää sillan kahta puolta - Laakkolan kyläkirja

Laakkolan kyläkirjaa on otettu toinen painos, jonka sisältö on täsmälleen sama kuin ensimmäisenkin.
Kirjaa voi ostaa kyläyhdistyksen tapahtumista ja Pulkkilan Osuuspankilta hintaan 40 €/kpl.

Hae omasi!

torstai 23. heinäkuuta 2015

Musiikki raikaa taas Laakkolassa

Laakkolan jo perinteeksi muodostuva

elokuun alun musiikkitapahtuma järjestetään tänäkin vuonna

 

http://www.jetsetters.fi

Esiintyjiksi on saatu radiossa soiva Jani & Jetsetters
ja naapurikylän tyttö, tangokuningatarfinalisti Virpi Piippo.


http://www.virpipiippo.fi/

 Jos siis tanssijalkaa vipattaa ja muutenkin on mukava kuunnella musiikkia,
kannattaa suunnata
Laakkolan kylätalolle 1.8.2015
Esiintyjät ovat lavalla klo 20-24 välisenä aikana.
 
-Vapaa pääsy!-

Muutama tapahtumaan liittyvä käytännön asia,
jotta kaikilla olisi taas mukavaa:

Emme peri tapahtumaan pääsymaksua,
mutta jos haluat tukea tapahtumien järjestämistä jatkossakin,
otamme mielellämme vastaan pieniä lahjoituksia alueelle järjestettyihin päniköihin.

Alueella ei ole anniskelua, mutta jo tuttuun tapaan
kyläyhdistys myy makkaraa ja kahvia puffetissaan.
Ottakaa siis pikkurahaa mukaan!

Huomaathan että tapahtuma on ulkoilmatapahtuma,
joten pukeutuminen kannattaa suunnitella sään mukaisesti.

Alueella on opastus pysäköintialueelle.
Vilkkaasti liikennöidyn tien varteen ei saa pysäköidä.

Toivomme myös että roskat laitetaan
niille varattuihin roskiksiin ja
pullot ja tölkit omiin merkittyihin keräysastioihinsa.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kirpputori 6.6.2015

Laakkolan kylätalolla vietetään taas kirpputoripäivää
6.6.2015 klo 11-16 (pöytämaksu 5 €)
 
Lisäksi paikalla huutokauppa klo 12.
(Näyttö klo 11 alkaen)
Myynnissä mm. opetustauluja, isoja karttoja jne.
 
Mukana myös puffet
ja
perennojen vaihto: tuo mukanasi monivuotista kasvia ja vaihda se johonkin toiseen.
 
Vain käteismaksu, ottakaa siis pikkurahaa mukaan!

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Perinteinen pääsiäiskokko taas Laakkolassa

Jokavuotista kokkotapahtumaa vietetään tuttuun tapaan
Laakkolassa lankalauantaina 4.4.2015 klo 18:30-21:00
 
Pukeutuneet pikkutrullit huomioidaan
 
Kaikkien tapahtumaan osallistuneiden kesken arvonta
 
Kylätalon piha-alueella kisailua, ongintaa lapsille, makkaraa ym.
Sisällä kahvio, myyjäiset ja arpajaiset. Pikkurahaa mukaan!
Arvonta suoritetaan klo 20:30
 
Pääsiäiskokko syttyy klo 19:30
 
Tervetuloa mukaan!

perjantai 16. tammikuuta 2015

Menestyksekästä Uutta Vuotta 2015!

Viime vuosi oli tapahtumien vuosi: oli kirjajuhlaa ja konserttia monien muiden, perinteisten tapahtumien lisäksi. Ja kylätalon remonttikin saatiin valmiiksi. Nyt on yhteisessä käytössä uudet ja kauniit tilat.

Tänä vuonna kyläyhdistys jatkaa vanhaan malliin tapahtumien järjestämistä ja toivoo kovasti että mukaan löytyisi myös uusia toimijoita. Aina ei tarvitse raataa selkä vääränä, pienen panoksen antaminenkin riittää. Hommia tehdään yhdessä ja iloisella hymyllä.
 
Siispä, nähdään monta kertaa vuonna 2015!
 
p.s. Laakkolan kyläkirjan toinen painos on edelleen harkinnan alla, joten käykääpäs laittamassa varausta pankilla olevaan listaan, jos jäitte ensimmäisen painoksen kohdalla ilman kirjaa.