lauantai 6. elokuuta 2016

Kiitos kaikille Elomenoissa 2016 mukana olleille!



Kiitos upeasta illasta!

Elomenot 2016 sujui kaikin puolin mainiosti, väkeä oli liikkeellä paljon ja sää oli mainio!



Ensimmäisenä lavalle nousi siikalatvalainen rock'n roll -henkistä musiikkia soittava bändi The Travelers. Toisen settinsä The Travelers soitti vielä illan lopuksi.





 Illan pääesiintyjä Elias Kaskinen & Päivänsankarit nousi lavalle n. klo 22.







Esiintyjät olivat odotetusti loistavia ja tempasivat yleisön mukaansa!

Erityiskiitos kuuluu teille kaikille, jotka tulitte eilen Elomenoihin ja teitte aurinkoisesta kesäillasta juhlan!



Lisäksi Laakkolan kyläyhdistys kiittää lämpimästi kaikkia yhteistyökumppaneita tapahtuman järjestämisen mahdollistamisesta tänäkin vuonna!

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Elomenojen aikataulu

Elomenot järjestetään siis perjantaina 5.8. klo 20-24, ja illan aikataulu tulee olemaan seuraavanlainen:


The Travelers aloittaa klo 20:30
Elias Kaskinen ja Päivänsankarit aloittavat keikkansa n. klo 21.45
ja illan päättää The Travelers toisella setillään alkaen soittaa n. klo 23.15.



Toivotaan kaunista ilmaa, mutta tarvittaessa sadetta pääsee pakoon aiempien vuosien tapaan isoon telttaan. :) Aikaisempien vuosien malliin alueelta saa ostaa makkaraa, kahvia ym. pientä purtavaa käteisellä.

Lämpimästi tervetuloa!

maanantai 1. elokuuta 2016

Elomenot tulevana perjantaina!


Perjantaina on Elomenojen aika! Tänäkin vuonna tapahtumaa on tukemassa lukuisat eri tahot, suuri kiitos heille! Aikataulu elää vielä hieman, mutta tiedotamme tarkempaa aikataulua heti kun mahdollista.
Joka tapauksessa Elomenot starttaa 5.8. klo 20, lämpimästi tervetuloa!